Hieman historiaa

01.12.2020

Muuttomme Mäntymäelle itsessään tapahtui hyvin nopeasti, niin etten itsekään sitä oikein  ymmärtänyt. Jokin tunne vain ohjasi, sen enempää mitään miettimättä ja niin alkoi uudenlainen elämä, täysin tietämättömänä mitä tulema pitää. Elämää maalaismaisemissa luonnon äärellä, tilaa olla ja temmeltää itse kullakin. Ihan mahtavaa. 

Paikka itsessään oli ollut asumattomana jo jonkin aikaa, joka näkyi pihapiirissä ja vanhassa talossakin. Jotkut, jopa taisi ihmetellä miten viitsiä muuttaa tuollaiseen paikkaan, jossa työtä riittää useammaksi vuodeksi. Pakko myöntää, että jos oikein mielellä olisi tuota muuttoa miettinyt, niin olisi varmaan jäänyt tekemättä. Vahva tunne vaan veti tekemään päätöksen.  Tunne, että paikasta saa asuttavan ja loppupeleissä, meille riittää hyvinkin yksinkertainen elämä, ilman sen kummempia ylellisyyksiä.

Siitä se sitten alkoi. Pihapiirissä vanha rintamamiestalo ja puusepän verstas liiterillä. Isäntä aloitti pihamaan raivausta, joka oli aivan umpeen kasvanut ja minä kotimme nikkarointia asuttavaksi. Aikasempaa osaamista nikkaroinnista ei ollut, mutta kova halu ja tahto saada asunnosta meidän näköistä ja oloista. Lapset touhusi kaikessa mukana, oppien siinä sivussa, toinen toistaan auttaen. Pikku hiljaa alkoi itsekullakin oman luovuuden syntyminen ja siten luominen.

Jokainen meistä hääräillyt, milloin mitäkin, tehden sitä mikä tuntunut missäkin hetkessä mukavalta ja hyvältä, niin yhdessä kuin omiakin juttuja luoden. Menihän sitä muutama vuosi tosiaan koko ajan jotain nikkaroidessa ja tehdessä, mutta kaikkea on tehty innolla ja halusta tehdä. Pikkuhiljaa tahti on kuitenkin hieman rauhoittunut ja alkoi aika nauttiakin välillä olemisesta.

Itsekin kaupunkilaistyttönä, vaikkakin maalla aikaa viettäneenä, löysin itsestäni aivan uusi puolia kädentaidoissa. Jälki ei ehkä ole kuin ammattilaisen, eikä kyllä tarvitsekaan. Itselleni se luo kuitenkin iloa, eikä kotiväkikään ole soimannut, niin sehän riittää. Kädentaidot kehittyi ja luottamus kasvoi oppia ja osata, kun vaan haluaa, etenkin jos se on tarpeen siin hetkessä.

Pikkuhiljaa paikasta alkoi syntymään meidän näköinen, jota tosiaan loimme omaksi iloksemme. Viimein oli tilaa ja mahdollisuus ottaa myös lemmikkejäkin, joista pienestä tytöstä saakka olin haavaillut. Aika nopeasti niitäkin tulikin, yksi toisensa jälkeen. 

Sen luominen on mahdollistanut oman itseni äärellä pysähtymisestä, rauhoittumisesta kuin myös luovuuden heräämistä.   

Jossain vaiheessa alkoi heräämään ajatus, että piha-piirillä voisi olla muillekin jotain tarjottavaa ja miksi en voisi toteuttaa haaveitani kotoa käsin.  Oman kuntoutumisen ohessa kasvaneesta hyvinvoinnin ja rentoutumisen tärkeydestä se sitten lähti ja pikku hiljaa Päivänsäde ja Metsäntaika alkoi syntymään. Toiminta kehittyy edelleen eläen tarpeiden mukaisesti. Mitä tulema tuo näkyy sitten tulevaisuudessa. Nyt kuitenkin päiväkerralla eteenpäin sydämen ääntä kuunnellen :)