Luominen

09.02.2022

Luominen, luovuus, Luommeko todella itse elämämme? Tämä havahdutti itseäni aikanaan, edelleenkin muistutellen. Miten luonkaan siinä tapauksessa elämääni? Millaisin ajatuksin ja teoin? Mistä ne ovat lähtöisin? Mikä on se todellinen syy tekemiselleni? Miksi teet mitä teenkin? Miten ja miksi? 

Näiden äärillä olen ollut vahvemmin ja vahvemmin viime vuodet itseeni tutustuen, kohdaten itseäni, omia varjojani, nähden mahdollisuuksiani ja vahvuuksiani. Luoden elämääni itseni näköiseksi, vahvistaen omia arvojani ja rohkeutta elää niiden mukaisesti. Pikku hiljaan yhdistänyt elämäntapaani osakseni elämäni työtä, sieluni polulla uskoen kulkevani oikeiden asioiden äärillä ja äärille ja siten luoden nyt elämääni.

Olen harhaillut ja haparoinut, etsien itseäni ja omaa tapaani. Miten haluan elää elämääni, mutta myös, miten haluan toteuttaa itseäni muillakin elämän osa-alueilla? Edelleenkään, sen varmemmin tietämättä tulevasta, mutta luottaen. Aina vaan vähemmän ja vähemmän pelkäen. Luottaen asioiden järjestymiseen, kuunnellessani sydäntäni.

Koin voimakasta tarvetta jäädä kesällä täysin pois some-maailmasta. Se kaikki massa ja information määrä siellä tuntui häiritsevän omaa kehitystäni, niin ihmisenä, kuin luoda omaa toimintaani, joka on tehnyt syntymäänsä jo jonkin aikaan, edelleen jatkuen. Mikä on mun juttu ja miten? Itselleni se oli todella tarpeen. Se informaation määrä ja tarjonta somessa, aiheutti ähkyn ja levottomuutta ja epävarmuutta itseeni. Miten helposti siellä voikaan lähteä vertailemaan omaa itseään ja usein arvostelevaan sävyyn, itseään mitätöiden tavalla tai toisella. Ja miten vaikutukset voikaan vaikuttaa siihen oman luomiseen. Eihän se miten joku muu jotain tekee ole, eikä tarvitse olla se mun juttu tai tapa, vaan mitä ja miten haluan. Miten se häiritsi ja tekee surulliseksikin monin eri tavoin.  Kyllä ne tärkeät ihmiset silti pysyivät elämässäni, tuoden tulessaan jopa uusia upeita kohtaamisia.

Muistan joskus lukeneeni jostain, että "eihän kukkakaan vertaile/arvostele vieressä kasvavaa kukkaan," vaan kasvaa itse omassa kauneudessaan. Ei sen tarvitse tuntea kateutta, ei häpeää, se vain on, silti kasvaen. Keskittyen omaan kasvuunsa ja omiin tarpeisiinsa. Loistaa toisenkin kauneustaan tarvitsematta viedä tai saada toiselta mitään. Ja niinhän se on ja pitäisikin olla, eikö?

Miten helposti meitä ohjataankin ja opetetaan katsomaan mitä ja miten muut tekee ja ottamaan mallia. Eikö se tarkemmin aateltuna luo jo hippasen epävarmuutta omaan luottamukseen omasta itsestään ja luomiseen millä tahansa elämän osa-alueella? Eihän neuvossa sinänsä mitään, mutta mikä on lähtökohta ja päämäärä? Mikä on syy miksi ja miten siitä eteenpäin? 

Miten helposti se saakaan väärään suunnan heti alkuun, eikä aina kovin rakentavissa tunnetiloista ketään kohtaan.

Mitäs jos luotettaisiinkin vaan, että pysähtyen itsemme äärelle alamme tuntemaan ja näkemään vahvemmin mitä, miten ja milloin mitäkin tarvitsemme. Mikä on tarpeen tehdä missäkin hetkessä, luodaksemme elämäämme omasta sydämestämme, ei toisten kautta. Toki muita huomioiden, unohtamatta yhteistyötä. Nähdä toistemme potentiaalit ja niitä vahvistaen,  Uskottaisiin sisältä nouseviin aatoksiin ja ideoihin, tarvitsematta epäröidä tai tuntea häpeää tai pelkoa tai joutumista arvostelun kohteeksi. Tunnustella miten aidosti oikeesti "minä-itse" tunnen tarpeen toteuttaa mitäkin ja lähteä sieltä käsin luomaan. Sen sijaan, että aliarviomme itseämme vaikka sitten kopioiden. Kun uskoisimme itseemme, itseämme millään lailla madaltaen. Mukamas ettemme itse pystyisi luomaan jotain omaa ja ainutlaatuista. 

Mikä potentiaali ja mahdollisuus meillä kaikilla voikaan olla, kun uskaltaisimme vain luottaa ja uskoa siihen ketä olemme ja mihin voimmekaan kyetä? Kokeilla ja kohdata rohkeasti itseään kutsuvia teemoja. Siten luopumalla epävarmuuksista ja pelon tunteista. Ja mitä sitten jos joku ei tunnukkaan omalta, voi silti olla tyytyväinen että kokeili, sen sijaan että sitä tarvitsisi häpäille. Ja kaikella kun on aikansa, sehän on rohkeutta mennä elämässä eteenpäin jos siihen tuntee kutsumusta ja kompuroidessahan sitä juurikin oppii.

Tekemällä työtä itsemme kanssa uskaltaaksemme olla se joka olemme, uskon että löydämme sen oman polkumme, oman juttumme, oman tapamme mitä ikinä teemme missäkin. 

Kaikki aidosti oikeesti luominen mahdollistaa ihmisille vaan enemmän, enemmän elämän rikkautta ja rakkautta, eikö vaan? Enemmän mahdollisuutta, tarjontaa, sitä ainutlaatuisuutta ja erilaisuutta, jokaiselle jotain. Tarvitsematta silloin myöskään milläänlailla kilpailla, vaan luoden yhdessä, toisiamme kunniottamme, hyvää meille kaikille, saaden ihailla toistemme kukoistusta.

Edelleenkin itseäni "häiritsee" etenkin luovuuden äärellä vaikutteet ulkopuolta, jonka vuoksi tarpeen vaipua hetkittäin omaan "kuplaani" pyrin sulkemaan silmiäni ympäristöltä, etenkin asioilta mihin en voi suoranaisesti vaikuttaa. Antaa aikaa asioille tapahtua ja luottaa hyvyyteen.

Lisään tähän viime vuonna kanavoimani tekstin, joka teki oman tehtävänsä itsessäni. Havahduttaen ja ollakseni vahvemmin minä ja muistuttaen tärkeistä asioista. Luodakseni elämääni ja toimintaani vahvemmin omasta sydämestäni käsin, tarvitsematta niinkään vertailla itseäni mihinkään tai kehenkään. Opetella kantamaan vastuuta omasta toiminnastani kaikille elämän osa-alueilla. Vaikka sitten pelottaen, jännittäen mutta uutta oppien, uskoen ja luottaen.

Kanavointi 2021

Elämää sekasorron keskellä

Pelkoa, jännitystä, epävarmuutta, röhkeyttä, sortamista ja niin paljon pelosta nousevia tunteita tässä päivässä. Kuin hätä huutoa epävarmasta huomisesta ja sitähän se on. Huolta huomisesta, taloudesta, parisuhteesta, yritystoiminnasta, perheen jäsenistä ja monista monista asioista. Kaikki pelosta lähtöisin.

Päästääkseen pelosta irti nyt on aika pysähtyä. Todella pysähtyä!! Pysähtyä omien ajatusten, tuntemusten sekä toimintaamme perustuvien asioiden äärelle, ihan kaikessa mitä elämässämme teemme. Kysyä itseltä mistä mikäkin on peräisin ja lähtöisin, niin tekeminen kuin tunteet.

Hengittää, Hengittää syvemmin, niin kauan ja syvään tietoisesti keskittyen, että keho ja mieli ei jaksa laittaa enää vastaan ja rentoutuu.

Pikkuhiljaa uskaltautua katsomaan itseään, ympärilleen ja tunnustella esiin nousevia ajatuksia ja herääviä tuntemuksia. Uskaltaa olla kääntämättä kylkeä, kun alkaa ahdistaa vaan olla ja tuntea mitä aatoksia pysähtyminen tuo tullessaan.

Nyt viimeistään alkaa olla aika jokaisen katsoa itseään peiliin, lopettaa sormella osoittelu ja kantamaan vastuuta omista ajatuksista, tunteista ja toiminnasta.

Lopettaa uhriutuminen, nousta omille jaloilleen ja alkaa muodostamaan uudenlaista elämää. Opetella uskomaan itseensä, kuin pieni lapsi uskoo kaikki voipaisuuteensa, pysähtyä kuuntelemaan heistä nousevaa viisautta ja ottaa vuorostaan heistä mallia, unohtamatta aikuisuuteen kuuluva vastuuta omasta toiminnasta.

Mikään, eikä kukaan voi pelastaa toisen elämää, jokaisen on itse tehtävä aloite ja saattaa se loppuun. Jokainen valitsee miten ja mistä lähtöisin toimii tekemisen ja kaiken olemisen äärellä. Matkassa voi olla erilaisia auttajia, jopa suositeltavaa, mutta vastuu on jokaisella meistä itsestämme.

Elämme huomaamatta muiden elämää vertaamalla, mitä muilla on paremmin tai enemmän. Näkemättä niitä mahdollisuuksia mitä maailmankaikkeus tarjoaa meille päivittäin ja ihan vain sen vuoksi, kun katseemme ja ajatuksemme on muualla kuin tässä hetkessä, poissa itsemme ääreltä. Surullisimmillaan katselemme mitä toisen tarjottimella on, kateuksissamme ja hädissämme nappaamme toisen lautasen tai ainakin pienen palasen. Ymmärtämättä, että voimme kyllä tarjota lautasta omanamme, mutta siihen tunteeseen ja aitoon reseptiin millä tarjotin on luotu kukaan muu ei pysty sitä tekemään. Se on aitoutta sydämestä luomista, oli se elämäämme, millä tahansa elämämme osa-alueella.

Elämme helposti palvellaksemme ja hoitaaksemme vain muita, huomaamatta omia tarpeitamme. Annamme ja annamme, polttamalla itsemme loppuun huomaamattamme. Surullisimmillaan itse apua tarvitsevana ihmiset katoavat ympäriltämme.

Elämme mitä muut tai joku sanoo, kuuntelematta itseämme, omia tunteitamme ja juuri sen takia sysäämme vastuun aina muille tai muiden syyksi. Onhan se helppoa elämistä, mutta tekeekö onnelliseksi? Aikansa varmasti, mutta jossain vaiheessa huomaa elämänsä olevan pelkkää toisten kautta elämistä ja suorittamista. Surullisimmillaan havahdumme liian myöhään omiin haaveisiin ja unelmiin, mitkä jäivät toteuttamatta.

Muistetaan kuitenkin, että koskaan ei ole liian myöhäistä, havahtumisesta kaikki lähtee.

Nyt tosiaan, jos milloin on aika pysähtyä ja kysyä itseltään mitä haluan, miten ja miksi ja lähteä toteuttamaan elämää niistä syntyvistä aatoksista. Antaen aikaa ja ollen kärsivällinen. Oli kyseessä sitten yksityiselämä, yritystoimintaa, parisuhde, joka tapauksessa lyhyesti sanottua sinun elämäsi.

Huolehtimalla itsestämme, tekemällä asioista mistä nautimme, kuuntelemalla tarpeitamme, eläen elämäämme itsestä käsin, voidakseen paremmin, vaikuttaa kaikkeen ympärillämme, ihan kaikkeen.

Uudenlaisen elämään ja toimimiseen siirtyminen vaatii rohkeutta ja luottamusta itseensä. Kaikki se on sinussa, lähempänä ja helpommin saatavilla kun uskotakaan. Jos et usko, et vielä luota itseesi. Surullisimmillaan et rakasta itseäsi riittävästi.

Uskalla siis pysähtyä, tunnustella esiin nousevia aatoksia, tuntemuksia. Mikä olisi oikea tapa lähteä muuttamaan elämää itsesi näköiseksi, yksin vai jonkun tukemana? Uskalla rakastaa itseäsi, niin että uskallat ottaa vastaan sen kaiken rakkauden avun ja mahdollistaa itsellesi sen elämän, joka on sinulle tarkoitettu. Elämään itsestäsi lähtöisin, itsesi näköistä elämää.

Kaiken uuden äärellä ohjaan kuitenkin tunnustelemaan aina omia tuntemuksia ja luottaa niihin. Sen myötä löydät sen oikean tavan juuri itsellesi.


Kaikella Rakkaudella: Paula