Aatoksia pysähtymistä.

01.07.2021

Kesäni on ollut paljolti mennyt luomisen, havahtumisen ja opiskelun äärellä, unohtamatta tärkeintä, sitä pysähtymistä niin olemisen kuin tekemisenkin äärellä. 

On tullut pohdittua ja havahduttua jälleen miten helposti elämä ja arki menee suorittamiseksi. Miten helposti päivät vilisevät, eikä tohdi muistaa mitä tulikaan tehtyä  tai sanottua. Miten surullista se lopulta on. Se hetki meni ja se ei palaa, ei jäädä kuitenkaan sitä murehtimaan, siirrytään nyt taas tähän hetkeen, juuri tähän hetkeen voimme aina vaikuttaa. 

Miten helposti suorittaminen nappaa mukaansa. Miten helposti mieli on jo jossain aivan muualla, missä itse fyysisesti on. Huomaa tekevänsä jotain ja ajatus on jo seuraavassa, mitä pitäisi, kuulostaa varmasti aika monille tutulta.

Helppoahan ei ole säilyttää levollista ja rauhaisaa mieltä yhteiskunnan suorittavassa maailmassa, joka odottaa jatkuvaa näkyvyyttä, kehittämistä ja toteuttamista. Levollinen mieli kaikessa olemisessa on kuitenkin mahdollista, Itse ainakin uskon niin ja jossain vaiheessa uskon sen olevan pysyvästikin.

Joka kerta tuohon havahtuessa tulisi kuitenkin olla itsestään ylpeä, eikä lähteä soimaamaan itseään, miten usein teemme. 

Tietoisesti itsensä rauhoittaminen, syvään hengittäminen ja pysähtyminen kirjaimellisesti ovat avaimia tuohon olotilaan, hyödyntäen harjoitteita ja kertausta itsensä kanssa. 

Pysähtyminen tietoisesti auttaa paluuta itsensä äärelle ja taas siihen hetkeen tekemisenkin äärellä. Pyäshtymisen ei tarvitse tarkoittaa aina "riippukeinu selkään" vaan pysähtymistä juurikin siellä mitä olet tekemässä, tekemisen äärellä. Hetken hengittelyä ja paluuta tekemiseen säilyttäen rauhan olemisessa ja tekemisessä siinä hetkessä. 

Pysähtyminen voi tapahtua myös ohjatusti ja mielestäni jokaisen on tärkeä tunnustella, mikä sopii kenellekin ja milloin mitäkin.

Oma kehityksemme eteenpäin menemisen tarpeellisuuden merkki voi hyvinkin olla turhautuminen. Se voi olla merkki siirtyä eteenpäin ja kokeilla esim. jotain uutta tapaa. Mikä tai miten se kenenkin kohdalla sitten on, niin kannustan kokeilemaan erilaisia tapoja ja tunnustustelmaan ennen kaikkea mikä tuntuu itsellesi sopivalta ja oikealta. Suosittelen tapoja, jotka ohjaavat ja kasvattavat oman voimasi äärelle, ollaksesi lopulta oman itsesi opas. Tarvitsematta olla riippuvainen jostain tai jostakin. 

Pysähtyminen kaiken olemisen äärellä ja niissä hetkissä syntyvät ajatukset ja oivallukset mahdollistaa tekemisen aitojen ja tärkeiden asioiden äärille. Niiden äärille mikä juuri sinulle on tärkeää siinä hetkessä. Jättäen pois turhaa puskemista ja pakottamista, sen oman tai ehkä toisen mielen valtaisen tekemisen pois. Antaen jopa aikaa enemmän ja asioiden toteutumisen kevyemmin vähemmällä energialla. 


"Riippukeinu selässä" pysähtyminen voi olla sitten sitä syvällisempää pysähtymistä, hengittelyä, niiden todellisten ja syvienkin tunteidenkin esiin nousemista. Ehkä enemmän siellä omassa rauhassa tapahtuvaa ,turvallisuuden pussukassa, uskaltaen siten antaa tunteidenkin nousta pintaan. Mahdollistaen siten luomaa elämääsi aidosti omasta itsestä käsin oikeiden asioiden äärellä.  

"riippukeinu selässä" mahdollistaa ja herättää katsomaan itseään ja omaa toimintaa menneessä, nykyhetkessä ja tulevassakin. Kaikki pysähtymisen äärellä nousseet tunteet ovat kuitenkin olleet äärimmäisen tärkeitä, ainakin itselleni. Jokainen tunne on opettanut ja mahdollistanut kasvua, päästämään irti tietyistä opistuista malleista, antamaan anteeksi itselleni kuin muillekin. Opettanut päästämään irti asioista, jotka estävät omaa etenemistäni, jokainen teema yksi kerrallaan, askel askeleelta, edelleenkin elämää eteenpäin menevänä ja uutta oppien. Askel askeleelta itseni näköistä elämää, elämää itsestäni käsin kohti rauhaisaa ja onnellista olotilaa.

Onnellinen tunne koostuu lopulta niin pienistä asioista, joita on vaikea vakuuttaa toiselle. Ne tulee vaan havaita ja kokea, joka on mahdollista tietoisella tekemisellä ja olemisella. 

Onneksi jokainen hetki on mahdollisuus ja hetkistä on mahdollisuus oppia ja havahtua. Aina vaan helpommin ja nopeammin palatakseen omaan mielen rauhaan, pysähtyen elämään tätä hetkeä.  

Olisi ihana sanoa,  että seesteinen ja harmoninen olotila on itsessäni koko ajan ja hallinnassa. Kyllä se niin vaan taitaa olla, että elämä toisinaan jopa haastaa. Koko ajan kuitenkin nopeammin havahtuen kadottaessani omaa läsnäoloani ja se riittää itselleni tässä vaiheessa. 

Havahtuminen on yksi avain levollisen mielen säilymiseen.

Mitä enemmän mieli sanoo tehdä tota ja tätä ja vähän sitä, niin se on itselleni merkki pysähtyä. Kirjaimellisesti pysähtyä, hengitellä ja antaa kaiken olla hetken aikaan, kunnes mieli taas laantuu. 


Oma matkani tähän hetkeen on ollut monella tapaa kuin vuodenaikamme kaikkine sää vaihteluineen. Jokainen kokemus ja tunnetila kuitenkin enemmän kuin tärkeä kehittymisen kannalta, päästäkseni tähän tilaan. Mihin tilaan?.. pois jatkuvasta suorittavasta elämän tyylistä, uskallusta luottaa elämään ja itseeni, että vähempi vaan voi todella olla riittävä. Kuunnella omia tarpeitani, pysähtyä arvojeni äärellä ja alkaa elämään ja toimimaan niiden mukaisesti. Kuuntelemaan ja elämään elämääni itsestäni lähtöisin, mikä on minulle hyväksi on oltava lopulta myös muille hyväksi. Sillä ei niinkään väliä, mitä tehdä vaan miten ja mistä lähtöisin. Sen oivaltaminen on auttanut ja toimii punaisena lankanani. 

On vapauttavaa havahtua, että on ihan ok toisinaan vain olla. Ottaa edes hippasen kevyemmin, saaden jopa enemmän aikaa säilyttäen rauhallisin ja tyytyväisin mielin. Toisinaan pari haarahyppyä kesken työn voi saada ihmeita aikaan. :) 


Uskallusta ja pysähtymisiä itsenne äärelle toivottaen: Paula