Matkalla anteeksiannon ja ymmärryksen äärelle osa.4

Stinan vielä nukkuessa syvää unta vanha nainen, Majuza, keskustelee maailmankaikkeuden kanssa.

Hetkittäin asioiden ja tapahtumien ristiriitaisuus häiritsee häntäkin jollain tasolla. Hän toisinaan toivoisi selkeämpää vastausta tai ohjausta. Vastaus hänellekin tuleviin tapahtumiin on:

"Jokaisen tekemät valinnat vaikuttavat tulevaan. Lopputulosta mihinkään ei voida vahvistaa. Sinulla on mahdollisuuus ohjata ja opastaa asioita oikeaan suuntaa. Mikä on lopputulos, riippuu jokaisen matkalla tapahtuvista valinnoista."

Vanhaa naista askarruttaa monikin viime aikoina esille noussut asia ja hän itsekin on isojen asioiden äärellä tekemässä omia valintojaan, joka hetki. Toivoen, että jokaisen valinnan hän tekee sydäntään kuunnellen.

Hän tarvitsee aikaa pysähtymiselle, itsensä äärellä olemiseen. Kuunnellen hiljaisuudessa nousevia viestejä pysyäkseen valitsemallaan polulla. Mikään ei hänellekään ole itsestään selvää.

Hän aistii monia epäkohtia. Tietäen, että hänellä ei ole lupaa puuttua asioihin sen syvemmin. Puuttumalla, tuleva hetki voisikin muuttua hänen mielenvaltaiseksi, joka pidemmällä ajanjaksolla saattaisi johtaa sekasortoon, tilanteeseen mikä ei olisi enää kenenkään parhaaksi.

Hänellä ei ole vaihtoehtoa kuin antautua ja toivoa sydämestään jokaisella voimaa ja rohkeutta kuunnella omaa sydäntään. Löytää tie sydämeen pelosta ja tietämättömyydestä huolimatta. Uskaltaa luottaa ja sen johdattamaan lopputulemaan.

Hän tietää tarkalleen mitä tyttö käy läpi tällä hetkellä, nostaen kyyneleet hänenkin silmiin. Ne on kyyneleitä, joihin sisältyy luopumisen tuskaa, pelkoa, epävarmuutta. Vastapainona onnenkyyneliä, iloa, ääretöntä rauhaa, rakkautta, voimaa ja elämäniloa. Hyvin ristiriitaisia tunteita.

Hän tietää tytön kohdanneet elämässään pahuutta, joka on jättänyt syvät arvet. Niiden kohtaaminen vie oman aikansa ja odottaa hetkeä niistä irti päästämiseen. Niiden ei tarvitse kuitenkaan olla matkassa enää tässä hetkessä.

Ne ovat tehneet tehtävänsä ja johdattaneet tytön lopulta kuitenkin oikeiden asioiden äärille.

Joistain asioista on nyt kuitenkin aika päästää irti. Joidenkin asioiden nousta pintaa läpikäytäväksi ja siten irtipäästettäväksi.

Majuzankin vanhat arvet muistuttavat omista tapahtumistaan. Enää ollen vain arpia, jotka muistuttavat aina luottamuksesta elämän voimaan ja sen kannatteluun vaikeuksista huolimatta. Muistuttaen myös omista valinnoistaan toimia, tehdä ja nähdä asioita.

Jokaisen valinnan jälkeen tytöllä tulee olemaan voimaa taas enemmän ja enemmän, rakkauden määrän hänessä kasvaen. Aitous ja merkitys hänen tekemisissään kasvaa aina vaan enemmän ja enemmän, myös muille jaettavaksi.

Majuza tuntee lähestyvää surua, jota on tuntenut jo jonkin aikaa. Sen verran ainoastaan tietäen, että siihenkään hänellä ei ole lupaa mennä koskemaan.

Hän keskittyy elämässään tähän hetkeen, toimimaan joka hetkessä rakkaudesta käsin. Nauttimaan ja arvostamaan jokaista hetkeä. Luottaen, että hänessä on tarvitseva voima, tieto ja taito, kun hänen on tarkoitus toimia ja hetki on hänen käsissään. Muuta hän vaan ei voi ja sen hän tietää.

Hän kiittää joka päivä kaikesta mitä hänen tietoisuuteen tuodaan, valmistuakseen ottamaan vastaan tulevia hetkiä, auttaen ja tukien sitä tarvitsevia.

Hän kuiskaa hiljaisella äänellä, Kiitos.

Stinat alkaa heräilemään. Unohtaneena täysin, missä onkaan. Avatessaan silmänsä hänen hengityksensä salpaantuu hetkeksi hämmennyksestä. Äärimmäinen lämpö ja onnellisuuden tunne kuitenkin valtaa hänet ensimmäisellä sisään hengityksellä.

Vanha nainen istuu edelleen keinutuolissa, silmät kiinni, keinutuolin keinuen hiljalleen.

Stinat hypähtää säikähtäneenä ylös taljojen alta, oudon tunteen vallatessa hänet. Hätääntyneenä hän hypähtää ikkunan äärelle katsomaan, onko kaiumalla kaikki hyvin. Kaiuma lepää tyytyväisenä pehkujen päällä.

Tuo outo tunne oli nyt jotain muuta. Stinat pukee saappaat jalkaansa ja siirtyy viemään heinää ystävällään tuo outo tunne rinnassaan.

Vanha nainen myös havahtuu keinutuolistaan viileään tuulahdukseen ja nousee laittamaan lisää puita tulipesään. Hän tuntee outoa kipua sydämessään. Samanaikaisesti hänet valtaa voimakas surun tunne. Hän seisahtuu hetkeksi pidellen rintaansa. Äärimmäinen suru valtaa hänen koko olemuksensa kyynelten noustessa silmiin.

Hän aistii ja siirtyy rauhallisin askelin kammariin miehensä viereen, kyyneleiden valuessa poskilla, rintaansa pidellen.

Jälleen kerran hän tietää, hän vain tietää. Hän polvistuu miehensä äärelle lattialle. Ottaa hänen kädestä kiinni, hellästi kiinni pitäen. Lempeästi kiittäen samanaikaisesti, kaikesta, ihan kaikesta. Hän itkee samanaikaisesti tietäen että miehen on aika mennä, pystymättä sanoa sanaakaan.

Jos jokin voima ei häntä kannattelisi hän makaisi lattialla itkien ja huutaen. Tuo voima kuitenkin kannattelee häntä asennossaan, auttaen pitämään kädestä kiinni, suudellen tuota voimakasta ja avointa kättä samanaikaisesti. Kämmentä, joka on antanut ja tehnyt niin paljon. Pyrkinyt tekemään parhaansa kaikissa hetkissä mitä hänen eteensä tuotiin. Kuunnellen omaa sydäntänsä aina parhaansa mukaan. Tehnyt ja antanut itsestään juuri niin paljon, kun oli mahdollista ja tarkoituksenmukaista. Hän on taistellut parhaansa mukaan kiusauksien keskellä. Pyrkinyt ottamaan apua vastaan ja tarjoamaan apuaan, siinä määrin kuin missäkin hetkessä oli mahdollista. Väistellyt itsekkyyttä, niin paljon kuin on pystynyt. Hän teki parhaansa, Hän, omantiensä kulkija, omine oppeineen. Hän on tätä kaikkea ja elämäni rakkaus.

Tytön hengitys salpaantuu ja jonkin tunteen ohjaamana hän kulkee tuvan läpi kohti kammari ovea. Hän aistii vaikkakin epäillen. Hän näkee vanhan naisen polvistuneena lattialla pää painuksissa miehensä kädestä pitäen. Tyttö ymmärtää tapahtuneen, Sanomatta sanaakaan, hän seisoo jähmettyneenä oven suulla kyynelten vierien poskiaan pitkin. Tietämättömänä mitä tehdä tai sanoa?

Vanha nainen aistii Stinan läsnäolon. Tyttö ei tiedä kuinka kauan on seisonut siinä, kun havahtuu vanhan naisen nousevan ylös, laskien hellästi miehensä kädestä irti, antaen suudelman vielä otsalle ja siirtyy kohti tyttöä.

Hän ohjaa rauhallisella olemuksellaan tytön tuvan puolelle, sulkiessaan oven perässään. Stinat istahtaa laverisohvalla käsiinsä nojaten pääpainuksissa.

Majuza kävelee tytön tykö. Laskien kätensä tytön pään päälle. Rauhallisella ja lempeällä kosketuksella hän nostaa tytön kasvot ylös. Katsoo hänet lempeästi silmiin ja sanoo:

Hänen toiveena oli saada tavata sinut täällä, ennen hänen aikaansa siirtyä. Toiveena hänellä oli antaa sinulle se kaikki tieto, mitä hänessä on syntynyt jo pelkästään omien kokemuksien kautta omassa elämässään. Hän halusi vahvistaa viisauttasi, mikä sinussa on ollutkin kaiken aikaa. Vahvistaa luottamustasi luottaa ja puhdistaa sinua kuulemaan sydämesi ääntä puhtaammin. Se on ollut hänen toive jo kauan. Hän sai sen nyt toteuttaa, ja nyt on teidän molempien aika siirtyä elämässänne eteenpäin.

Majuza pyyhkii tytön kyyneleet ja sanoo vielä:- Stinat, olet hänen valittu. On aikasi jatkaa hänen jalan jäljissä, hän tukee ja ohjaa sinua aina pyytäessäsi, hän ei koskaan jättäisi sinua, ei koskaan. Tiedäthän sen.

Tyttö on aivan sanaton, kokien samanaikaisesti ääretöntä rauhaa sisällään. Aivan kun aika olisi jälleen pysähtynyt. Stinalla ei ole sanoja, eikä hetkeen niitä tarvitakkaan.

Majuza vielä jatkaa:-

 Stinat,  Olet tehnyt paljon työtä itsesi kanssa. Olen kulkenut pitkän matkan, katsonut itseäsi syvälle, uskaltanut kohdata ja avata kohdattavaksi monia puolia itsestäsi. Olet osoittanut rohkeutesi kuunnella sydäntäsi. Nyt sinun olisi kuitenkin aika tehdä päätös. Sinua kaivataan ja perääsi surraan. Sinulla olisi paljon tehtävää, olet maailmaa varten, valinta tässäkin asiassa on kuitenkin sinun.

Stinat katsoo Majuzaa alta kulmien ja alkaa ymmärtämään mistä Majuza puhuu. Hän tuntee, että häntä jollain tapaa vedetään nyt kahteen eri suuntaan. Majuza antaa ajan tytölle aistia, juuri niin kauan kuin on tarve. Ristiriitainen tunne kalvaa vain hetken, Stinat tekee kuitenkin hyvinkin nopeasti valinnan. Hän nousee ylös päättäväisesti ja sanoo olevan halukas palaamaan antamatta periksi.

Majuza tuntee ylpeyttä tyttöä kohtaan, nousee ylös, antaa suudelman Stinan otsalla ja ohjaa tytön laittamaan Kaiuman valmiuteen. Tyttö tekee mitä pyydetään. Stinan valmistaessa reen matkaan, Majuza seuraa ikkunasta, tytön päättäväisyyttä, eikä epäile hetkeäkään etteikö ratkaisu olisi oikea ja tarkoituksenmukainen.

Aikansa valmisteltua Stinat palaa sisälle ja sanoo. - Olen valmis!

Majuza hakee kammarista vielä pussukan ojentaen sen Stinalle. Stina kurkkaa pussukkaan ja hämmennyksen tunteessa sanoo, että en minä voi ottaa, ojentaen pussia samanaikaisesti takaisin Majuzan käteen. Majuza ottaa kädestä hellästi estäen ja puhuu:- Se on Stinat sinulle. Sillä on tärkeä tehtävä kanssasi. Voit hoitaa sillä niin itseäsi, kuin muita, huomaat sen, kun aika on. Se auttaa sinua tekemään tehtävääsi, mitä olet menossa tekemään. Luota, kaikki aukeaa aikanaan. Jatka työskentelyä itsesi kanssa, aina on opittavaa. Jaa tietoa mitä sinulle tuodaan. Olemme tukenasi ikuisesti. Autan ja ohjaan sinua aina kun tarvitset, muistathan vain pyytää, pysähtyä ja kuunnella. Menehän nyt lapseni ja muista huolehtia itsestäsi, surunkin keskellä.

Stinat halaa Majuzaa rutistaen, Majuzan halatessa takaisin.

Ja niin Stinat lähtee matkaan. Istahtaen rekeen, kaiuman odottaessa jo malttamattomana. Majuza seisoo katetulla terassilla vilkuttaen, Stinan vilkuttaen, kuulematta kuitenkaan enää sanoja, Majuzan toivottaessa turvallista matkaa ja luottamusta jokaiselle askeleelle.

Stinan tunne on äärimmäisen vapautunut ja kevyt. Hän tuntee irtautuneen monista ajatusmalleista ja kahleista. Antaneena niin itselleen kuin monille muille anteeksi, aistien asioita nyt monin eritavoin.

Hän tietää edessä on paljon työtä, mutta hän selviää. Edessä on vain tuleva ja vain sillä on merkitystä ja kuinka hän tulee toimimaan missäkin hetkessä. Hän on kiitollinen menneestä ja kaikesta tapahtuneesta. Ilman niitä hän ei olisi nyt tässä. Hän ei tiedä huomisesta, mutta hän tietää, että selviää ja hänestä huolehditaan. Hän tietää, että vain hän voi vaikuttaa omiin tuntemuksiin tehden joka hetkessä valinnan ja hyväksyä sen mitä ei voi muuttaa.

Sää on mitä suotuisin. Aurinko paistaa ja pieni pakkasen tuntu ilmassa. Stinat ihailee näkemäänsä, se on jotain niin kaunista. Viimeisetkin pelon ja epävarmuuden rippeet häviävät ja luottamus elämään valtaa koko Stinan olemuksen. Auringon paiste saa lumen kimaltelemaan kuin tuhansia pieniä valopalloja olisi joka puolen, saattaen häntä turvallisesti matkallaan. Stinat sulkee silmänsä, luottaen kaiuman ohjaukseen hengittäen syvää tuota kaikkea ympärillään. Kaiuman luotettava ohjaus mahdollistaa hetkeksi vaipumaan syvään olemisen tilaan.

Stinat säpsähtää ja havahtuu tunnistaen hetken tutuksi ja oivaltaa vastaavan tilanteen tapahtuneen aikaisemminkin, johon hän ei silloin havahtunut. Nyt tyttö aistii. Kaiuma vilkaisee taakseen Stinaa kohti, vahvistaakseen tuntemuksiaan ja lähtee suntaamaan kohti metsää. Todellakin, myrsky tekee taas tuloaan. Tällä kertaa Stinalla on täysi luottamus kaiuman johtoon ja niin he liikkuvat syvälle, syvälle metsään.

He löytävät kallionrinteen uumenista suojaisan paikan, jossa on hyvä levähtää ja suojautua myrskyltä, joka tekee parhaillaan matkaansa heidän ohi. Stinat irrottaa Kaiman valjaista ja yhdessä käpertyvät kallion suojaan.

Stinan mieleen nousee tapahtumia matkastaan, elämästään ja kohtaamisistaan ihmisistä sekä erilaisista tilanteista. Hän tuntee monenlaisia tunteita antaen tunteiden nousta pintaan ja olla pinnassa juuri sen aikaa kuin on tarve. Hän tunnistaa tilanteita, kun on loukannut toisten tunteita ajattelemattomuuttaan ja ymmärtämättömyyttään. Hän tuntee nuo toisten tunteet kuin myös omat tuntemukset niissä hetkissä. Hän palaa noihin hetkiin ja visualisoi tilanteet uudelleen, kuinka toimisi nyt tässä hetkessä, tässä viisaudessa.

Hän tiedostaa, että niissä hetkissä on toiminut sen hetken parhaalla osaamallaan tavallaan. Hän ymmärtää, että hän ei vielä osannut, eikä uskaltanut kokea ja toimia toisin, tiedostaen, että kaikki nämä on tarkoitus nousta tässä vaiheessa kohdattavaksi. Hän tunnustelee ja päästelee niistä irti, pyytäen anteeksi ja antaen anteeksi. Ymmärtäen epätäydellisyyden täydellisyyden ja jokaisen ihmisen inhimillisyyden.

Stinat kokee, että kaikki nämä ovat pysyneet häneltä piilossa, koska hänellä ei ollut vielä rohkeutta kohdata tapahtumia ja tunteita, kuin myöskään luopua niistä. Hänen elämä on pitkälti elänyt näiden tapahtumien ympäröimänä, pitänyt kiinni tunteista ja kokemuksistaan. Hän ei ole uskaltanut irrottautua tunteista pelätäkseen tuntematonta. Mitä sitten tapahtuu, jos luovun kaikesta kokemastani, kuka minä sitten olen. Hän on vuosikaudet elänyt kaiken kokeman äärellä ja yht,äkkiä ne otettaisiinkin häneltä pois. Kaikki kokema on muodostanut ja vahvistanut hänen identiteettiä samaistuen tapahtumiin, tunteisiin ja yhteiskunnan raameihin. Ajatus mitä hänelle jää tai kuka hän olisi, on tähän asti kuullostanut enemmän kuin pelottavalta.

Stinat istuu kallionkolossa Kaiuman suojassa, sydän pumppaillen, aistien tätä kaikkea hymyn noustessa hänen huulille.

Mikä vapauden, onnellisuuden ja rakkauden tunne hänessä nouseekaan. Hän antaa tuon tunteen vallata koko kehon joka ikistä solua myöden.

Hän tunnistaa rohkeutensa tuntea ja tunnistaa nuo tunteet oman ymmärtämättömyyden äärellä, kuitenkaan tuntematta häpeää tai ylimielisyyttä, hyvällä tavalla tyytyväisyyttä kuitenkin.

Nyt on aika ja oikea hetki päästä irti ja mahdollistaa uudelleen syntyminen tietoisempana.

Ja niin stinat nukahtaa levolliseen uneen kaiuman kylkeen lämpöisessä ja turvallisessa tunteessa..